VÄISÄNEN
Väisänen on oululainen laulaja-lauluntekijä, jonka kappaleet ovat omintakeisia tarinoita elämästä, rajakokemuksista ja tuonpuoleisesta. Väisäsen keikat ovat uniikkeja ja viihdyttäviä. Väisänen jää mieleen.
Tämän vuoden keikoilla kuullaan useita talvella 2024-25 taltioituja uutukaisia, kuin myös vanhempia yleisön suosikkeja.
Väisänen – Tulis ilta tai särkyis kone.
SUSANNA LEPPÄNEN
Susanna Leppänen on omaääninen taiteilija, joka säveltää ja tekstittää tärkeimmälle instrumentilleen: Susanna Leppäselle.
Leppäsen nopeasti koukuttavat kappaleet karttavat kliseitä, ja hän nostaa sanoituksissaan viekoittelevan hassuttelevalla otteella ikäviäkin asioita eteen niin, että kuulija ei edes huomaa minkälaiseen teatteriin on tullut vedetyksi mukaan: kullatut vankkurit vaihtuvat tyhjyyttään kaikuviksi saleiksi, matka joutuu liesituulettimelta saunan taakse, rautateiltä tähtitaivaalle.
Susanna Leppäsen keikat ovat vahvoja elämyksiä, joissa yhdistyy kaunis laulu, lahjakkuus, taitava soitanta ja liioittelematon teatraalisuus. Soolo tai duo, trio tai koko orkesteri; Leppänen tarjoilee esityksen, joka tekee aina hyvää.
Susanna Leppänen – Matkamies